Mitkä neljä asiaa tarvitaan innovointiin?

Tänä keväänä Suomen Standardisoimisliitto SFS julkaisi suomeksi innovaatiojohtamisen käsikirjan. Se on suomennos CENin (=Euroopan standardisoimisjärjestö) dokumenttisarjasta TS 16555. Innovaatiojohtamisen standardisoinnin taustalla on ainakin kaksi asiaa. On haluttu luoda järjestystä ja ymmärrystä organisaatioiden innovaatiotoimintaan.  Toisaalta joissakin maissa edellytetään julkisen kehitystuen saamiseksi dokumentoitua innovaatiojärjestelmää.

Innovaatio määritellään yleisesti uutuudeksi, josta on hyötyä. Uutuus voi olla tuote, palvelu, liiketoimintamalli tai uusi tapa toimia. Pelkkää uutuus ei ole innovaatio, jos siitä ei ole mitään hyötyä. Onkin yllättävää, että TS 16555 jättää innovaation määritelmästä hyötyosuuden kokonaan pois. Määritelmästä huolimatta hyötynäkökulma on kirjoitettu sisään sen tekstiin.

Innovaatiojohtamisen käsikirjassa on kuvattu tärkeitä asioita. Siinä on luovuuden ja ideoinnin lisäksi kuvattu mm. aineettoman omaisuuden suojausta, tiedonhallintaprosessia ja organisaatioiden yhteistyöstä sopimista. Mutta ikävä kyllä tekstissä näkyy liikaa komiteatyöskentely ja eri kirjoittajien vaikutus. Moni on halunnut saada tekstiin oman puumerkkinsä. Lopputulos voisi olla selkeämpi.

Innovaatioiden synnyttäminen koostuu kahdesta osa-alueesta. Ensimmäinen puolikas innovaatiota on luovaan ajatteluun perustuvat ideat. Ilman luovuutta ei synny uudenlaisia ideoita. Toinen osa innovaatioiden synnyttämistä on järjestelmä ja toimintamalli, joka jalostaa ideoista kaupallisen (tai muuten hyödynnettävän) tuotteen, palvelun tai toimintamallin. Jalostaminen tapahtuu yleensä kokeilemalla, testaamalla ja ideaa parantamalla, kunnes kaikki sidosryhmät ovat riittävän tyytyväisiä. Kaupallisella puolella tämä tarkoittaa sitä, että uskotaan ideasta jalostetun tuloksen liiketoiminnalliseen potentiaaliin.

Ideoiden seulominen ja jalostaminen on periaatteessa helppoa. Se vaatii jonkin verran ymmärrystä ja riittävästi resursseja. Ideoiden jalostamisen voi jopa ulkoistaa. Ideoiden synnyttäminen sen sijaan on vaikeata. Uusien innovaation siemeneksi kelpaavien ideoiden synnyttäminen edellyttää, että neljä isoa asiaa on hoidettu kuntoon:

  1. Innovatiivisten ideoiden synnyttämiseen tarvitaan kohteen riittävää ja oikeanlaista ymmärtämistä. Innovaatioita ei synny tyhjästä. Heureka! -hetket ovat aina pitkän prosessin tuloksia. Robert Nussbaum kirjoittaa, että innovaatiot eivät juuri koskaan synny ”aivoriihipalaverien tuloksena”. Innovaatiot syntyvät porukoissa, jotka peuhaavat kohteen ympärillä ja yhdistelevät erilaisia pisteitä edetäkseen jotain määrittelemätöntä kohti. Ruotsalaisen Micael Dahlénin mukaan luovia ideoita syntyy parhaiten silloin, kun pelikenttää rajataan tehtävän annossa, mutta aikaa on rajattomasti. Eli täysin vapaa lähtökohta ei ole tehokkain tapa tuottaa luovia ideoita, vaikka aikaa olisi rajattomasti. Toiseksi tehokkain tapa luovuuteen, on antaa avoin lähtötilanne, mutta rajata aikaa. Silloin kiire pakottaa menemään eteenpäin ja kokeilemaan nopeasti.
  2. Toiseksi innovaattoreiden pitää osata ajatella luovasti ja jäsennellä tehtävää luovien prosessien ja menetelmien avulla. Lohdullista on, että lähes jokainen meistä on alun perin luova. Jostain syystä ”elämä” karsii ja rajaa luovuuden pois ja asetamme itse itsellemme luovuuden estäviä rajoja. Siksi meidän pitää opetella ajattelemaan itse asettamiemme rajojen ulkopuolella. Luovaa ajattelua voi opetella (uudestaan).
  3. Kolmas vaatimus on haastava johtamisen näkökulmasta: motivaatio! Kohteen ymmärtäminen ja luova ajattelu ei riitä, jos tekijöillä ei ole motivaatiota luomisen tuskaan. Teresa Amabile on tutkinut luovuutta ja kirjoittaa ihmisten ”sisäisen työelämän” vaikutuksesta tehokkuuteen ja innovaatiokykyyn. Sisäinen työelämä kattaa näkemykset, tunteet ja motivaatiot. Jokapäiväisen työelämän vaikutus innovaatiotehokkuuteen on merkittävä.
  4. Neljäs vaatimus on innovaatiot ja luovat ideat mahdollistava ympäristö. Tarvitaan luottamusta ja uskallusta toimia toisin ja ottaa riskejä. Jokainen idea ei etene innovaatioksi, mutta sitä ei voi tietää etukäteen. Siksi jokainen idea pitää voida tuoda esiin.

Tiivistettynä innovaatioiden synnyttäminen vaatii ymmärrystä, luovuutta, motivaatiota ja luovuudelle mahdollistavan ympäristön. Näiden neljän asian toteutuminen edellyttää hyvää organisaation kulttuuria ja hyviä johtamisen käytäntöjä. Ja luovasti ajattelevia ihmisiä.

Teksti: Hannu Havusto

Lähdetekstejä:

SFS-käsikirja 830 Innovaatiojohtaminen https://sales.sfs.fi/fi/index/tuotteet/SFS/SFS/ID3/8/100196777.html.stx

Micael Dahlén –”Creativity unlimited – Thinking Inside the Box for Business Innovation”

Teresa Amabile, Steven Kramer, Mirella Rosenström: Pienet suuret teot : opi johtamaan kehitystä

David Burkus: The myths of creativity : the truth about how innovative companies and people generate great ideas /

Robert Nussbaum: https://www.fastcodesign.com/1663558/design-thinking-is-a-failed-experiment-so-whats-next