Alihankintasuunnittelua tehdessä pääsee näkemään monia eri tuotteita ja tuotekehitysprojekteja lyhyessä ajassa. Muutamien asioiden yleisyys jaksaa silti yllättää minut ja monet kollegat tarpeettoman usein. Esimerkinomaisesti voidaan todeta, että lähes aina ensisijainen rajoite tuntuu olevan tila – sitä ei koskaan tunnu olevan riittävästi. Heti seuraavassa lauseessa moititaan painoa. Aikatauluista ja ristiriitaisista tavoitteista ei tarvitsisi edes mainita.
Edellä mainitut asiat ovat luonnollisia osia suunnitteluprosessia. Projektien yhteisiin piirteisiin kuuluu kuitenkin asioita, joihin suunnittelija ei pysty vaikuttamaan. Viimeaikoina olemme suunnittelussa havainneet lukuisia haasteita ostokomponenttien käytössä. Haaste on suunnitteluinformaation saaminen. On suorastaan käsittämätöntä, miten moni myyjä ei pysty tai halua toimittaa CAD-malleja tuotteistaan. Nykyinen 3D-maailmaan siirtynyt suunnittelu tarvitsee mallin käytännössä jo BOM-listan tekoon.
Käsittämätöntä tämä on siksi, että toimittajat, joilta malleja ei saada, tuntuvat sahaavan omaa oksaansa. Jos joku kilpailija pystyy tekemään suunnilleen samanlaista tuotetta ja toimittaa siitä 3D-mallin, on paljon todennäköisempää, että tämä tuote päätyy tuoterakenteeseen, koska sen käyttö on suunnittelijalle helpompaa. Esimerkkinä tämän tyyppisestä toiminnasta voidaan pitää CAD-ohjelmien toimittajien yhteistyötä koulujen kanssa. Kun ohjelma tarjotaan kouluille, joissa sille altistuu suuri joukko opiskelijoita, on todennäköisempää, että kyseistä ohjelmaa käytetään yrityksissä myös tulevaisuudessa.
Miksi sitten olisimme halunneet 3D-malleja tuotteisiin? Esimerkiksi saranoiden tuottaman liikeradan toimivuuden tarkastus vasta prototyypissä on hieman vanhanaikaista. 3D-mallilla tämän pystyy tekemään ajoissa ja tarpeen mukaan ovia ja luukkuja voidaan muotoilla toisella tavalla. Paineilmajarrupolkimen ergonominen asennus tietämättä tyyppihyväksytyn polkimen mitoista muuta kuin kiinnitysreiät on sekin haastavaa. Suurien ajoneuvojen vaihteiden ja akseleiden sovittaminen ahtaaseen runkoon saattaa aiheuttaa haasteita, kun mitoista annetaan korkeintaan kolme tai neljä päämittaa.
Ensimmäinen ajatus on, että ei haluta jakaa informaatiota kilpailijoille. Validi peruste, jos yhtään tuotetta ei vielä ole myyty, mutta se ei selitä, miksi suorallakaan yhteydenotolla ja ostohalun ilmaisemalla ei saa osia runkoon sovitettavaksi. Käytännössä kilpailijoilla on mahdollisuus ostaa valmis tuote ja purkaa se, jolloin saavat paljon enemmän informaatiota kuin malleista.
Yksi syy ilmeisesti on, että toimittajat pelkäävät luovuttavansa informaatiota mallien mukana. Toisaalta olen saanut hyvinkin tarkkoja 2D-kuvia tuotteesta, joista pystyy päättelemään paljon enemmän kuin 3D-mallista. Tuotteen käyttäjän kannalta hän saa 2D-kuvassa enemmän informaatiota kuin tarvitsee, mutta formaatissa, joka ei palvele häntä.
Olisiko myös mahdollista, että kaikkien toimittajien myynti- ja markkinointikoneisto ei täysin ymmärrä, että on mahdollista tuottaa eritasoisia 3D-malleja? Jos tuleva asiakas pyytää 3D-mallia, hän ei tarvitse sitä samaa mallia, jota tuotekehitys pyörittää työkseen. Tarpeeseen saattaa vastata hyvin vain ulkokuoret ja kiinnityspisteet sisältävä malli. Jos haluaa asiakasta tosiaan palvella, voi mekanismeja sisältävästä tuotteesta tehdä useamman osan sisältävän, jolloin asiakas voi omassa CAD-systeemissään rajoite-ehdoilla tehdä mekanismista toimivan. Todellista herkkua insinööreille tarjotaan, jos tavalla tai toisella pystyy tarjoamaan mallin, jonka massatiedot hitauksineen vastaavat totuutta.
Onhan myös mahdollista, ettei yrityksellä ole mahdollisuutta tuottaa tarvittavia malleja. Tällöin kannattaa vakavasti miettiä, mitä etua malleista olisi ja miten suuri taloudellinen etu tällä saavutetaan. Kun vastapainoksi selvittää kustannuksia, kannattaa muistaa opiskelijoiden harjoittelevan mielellään 3D-mallintamista joko harjoittelijan palkalla tai jopa harjoitustöinä koulussa opintopisteitä hamuten. Myynti- ja markkinointikoneiston luovuus lienee suurin rajoite mallien saamiseen ja myynnissä hyödyntämiseen.
Teksti: Ville Westerlund