EKE-Electronics valtasi uusia markkinoita yhdessä Huldin kanssa
”On tärkeää huomioida sekä turvallisuuteen että tietoturvaan liittyvät seikat jo projektin alussa, jotta voimme minimoida uhkia ja pienentää mahdollisten uhkatekijöiden aiheuttamien riskien ilmaantumista tulevaisuudessa. Siksi Huldin ihmiset liittyvät projekteihimme alusta asti. He pystyvät yhdistämään turvallisuuden ja tietoturvan yhteen pakettiin, mikä on ainutlaatuista ja meille todella arvokasta”, Johan Holmberg EKE-Electronicsilta sanoo.
On erityisen tärkeää, että rautateiden valvontaan käytetty järjestelmä on luotettava, sillä pienikin virhe voi maksaa ihmishenkiä. EKE-Electronics Ltd on alan kansainvälinen toimija, joka on 80-luvulta saakka toimittanut rautateiden valvontajärjestelmiä kaikenlaisten junien valvontaan aina luotijunista vetureihin. Viimeisen kymmenen vuoden ajan he ovat toimineet yhteistyössä Huldin kanssa. Yhdessä he ovat toimittaneet rautateille useita valvontajärjestelmiä, jotka on suunniteltu takaamaan matkustajien turvallisuus.
EKE-Electronics toimittaa alansa johtavia teknologiaratkaisuja ja automaatiojärjestelmiä junien valmistajille, käyttäjille ja integroijille maailmanlaajuisesti. EKEn järjestelmiä käyttävät junien henkilöstö, huoltohenkilöstö sekä operaattorit, ja niiden käytöllä parannetaan junien toiminnallista tehokkuutta ja turvallista käyttöä sekä matkustajien matkustuskokemusta. Heidän tärkeimmät markkina-alueensa ovat Eurooppa, Kiina ja Australia.
”Järjestelmämme tarjoaa tietoa junista: Niiden nopeuden ja reaaliaikaisen sijainnin, seuraavan aseman, mitkä ovet voidaan avata turvallisesti ja jopa ovatko lämpötilat ja tärähtelyt viitearvoissaan”, kertoo Johan Holmberg, joka työskentelee EKE-Electronicsilla ratkaisujen hallinnan varajohtajana.
”Me EKE-Electronicsilla teemme laajalla skaalalla insinöörityötä alkaen omien laitteistojemme suunnittelusta aina ohjelmistosuunnitteluun. Teemme sulautettua ohjelmistokehitystä, web-sovelluksia sekä pilvipalveluita ja kaikkea siitä välistä”, hän jatkaa.
Riskien huomioiminen alusta saakka on ratkaisevaa
Huld on projekteissa mukana jo heti niiden alkuvaiheessa, jotta mahdollisten uhkatekijöiden aiheuttamat riskit voidaan minimoida mahdollisimman varhaisessa vaiheessa. EKE-Electronics ja Huld ovat tehneet yhdessä kymmeniä projekteja ja heillä on tälläkin hetkellä käynnissä muutamia yhteisiä projekteja, joissa Huld auttaa tiimiä tuomaan turvallisuuden ja tietoturvan käytännön tasolle.
”On tärkeää huomioida sekä turvallisuuteen että tietoturvaan liittyvät seikat jo projektin alussa, jotta voimme minimoida uhkia ja pienentää mahdollisten uhkatekijöiden aiheuttamien riskien ilmaantumista tulevaisuudessa. Siksi Huldin ihmiset liittyvät projekteihimme alusta asti. He pystyvät yhdistämään turvallisuuden ja tietoturvan yhteen pakettiin, mikä on ainutlaatuista ja meille todella arvokasta”, Holmberg sanoo.
”Arvostan heidän käytännönläheistä toimintatapaansa”
Luotettava kumppanuus on mahdollistanut EKE-Electronicsin kasvun uusille markkinoille.
”Huld on ollut meille luotettava kumppani, joten tuntui luontevalta laajentaa toimintamme yhdessä heidän kanssaan pelkän toiminnallisen turvallisuuden parista kyberturvallisuuteen”, Holmberg toteaa.
Koska yhteistyö Huldin kanssa on jatkunut jo vuosikymmenen ajan, Holmberg todella näkee yhteistyön tuomat edut.
”Arvostan heidän käytännönläheistä toimintatapaansa ja kykyään löytää ratkaisuja meidän ongelmiimme”, Holmberg kehuu.