KONE panostaa Huldin avulla turvalliseen ja sujuvaan logistiikkaan

“Yhteistyön on aina toiminut hyvin Huldin kanssa. Vahva pakkaussuunnitteluosaaminen sekä halu oppia uutta ja kehittyä yhdessä KONEen kanssa ovat olleet avainasemassa. Suunnittelijoiden sitoutuneisuus ja avoin suhtautuminen haasteisiin on mahdollistanut myös työnkuvan kehittämisen vuosien saatossa.” – Timo Rinne, Manager, Packaging Solutions, KONE.

Jatka lukemista

KONE on yksi maailman johtavista yrityksistä hissi- ja liukuporrasalalla. Huldin pakkaussuunnittelun asiantuntijat ovat tehneet tiivistä yhteistyötä KONEen kanssa jo yli vuosikymmenen ajan.

Ympäristö, turvallisuus ja innovaatiot ovat KONEen toiminnan keskiössä. Huldin asiantuntijoiden kokonaisvaltaisen pakkaussuunnittelutyön avulla voidaan valmistaa ratkaisuja, joissa nämä kaikki toteutuvat ensiluokkaisella tavalla. KONEen ja Huldin yhteistyö on käynnistynyt jo yli 10 vuotta sitten, ja vuosien varrella tekemisen malli sekä projektit ovat muuttuneet joustavasti asiakkaan tarpeen mukaan. Yhteistyötä on tehty muun muassa pakkausten rakennesuunnittelun, logistiikkaoptimoinnin sekä muiden laajojen pakkauskehitysprojektien parissa.

KONEen pakkaussuunnittelu vaatii laajojen kokonaisuuksien hallintaa

KONEen tuotteet ovat usein hyvin suurikokoisia ja asiakkaiden toiveet sekä erilaiset rakennukset asettavat niille monia vaihtelevia vaatimuksia. Siten tuotteisiin tarvittavat pakkaukset vaativat myös kykyä hallita laajoja ja monipuolisia kokonaisuuksia. Pakkaussuunnittelussa on erityisen tärkeää tuntea hyvin tuotteet, niiden erilaiset soveltamismahdollisuudet ja logistiikka kokonaisvaltaisesti. Hyvään lopputulokseen ei päästä vain optimoimalla yhtä osuutta, vaan kokonaisuuden on toimittava joustavasti yhdessä.

Rakennustyömaat ovat usein myös kiireisiä ja ahtaita, joten pakkausten on tuettava asennusta mahdollisimman hyvin. Tästä syystä Huldin asiantuntijat suunnittelevat pakkausrakenteet ensisijaisesti asennusnäkökulmasta, tukemaan osien helppoa käsittelyä työmaalla. Rahtioptimoinnilla puolestaan saavutetaan suurta etua talous- ja ympäristönäkökulmasta, kun pakkaukset saadaan tehokkaammin lastattua.

“Meillä on samanaikaisesti kymmeniä pakkauskehitysprojekteja menossa ja aikataulut ovat välillä tiukkoja. Suunnittelutyön tekeminen sujuvasti vaatii KONEen tuotteiden, prosessien, työkalujen ja vaatimusten hyvää ymmärtämistä. Tässä Huld on mielestäni onnistunut hyvin ja pitkäjänteinen työ on kantanut hedelmää. Se tekee työn tilaajalle asiat helpommaksi kun voi luottaa, että kokonaisuus on hanskassa ja työ tulee valmiiksi.” – Timo Rinne, Manager, Packaging Solutions, KONE.

Turvallisuus ja ympäristö suunnittelun johtotähtinä

KONE ja Huld ovat molemmat tunnettuja innovatiivisista ratkaisuistaan, jotka ovat kestäviä ja turvallisia myös tulevaisuudessa. Turvallisuus ja ympäristö ovat viime vuosina nousseet myös pakkaussuunnittelussa selkeiksi trendeiksi, joihin myös KONE panostaa. Siinä missä on tärkeää, että tuote on hyvin suojattu, vielä tärkeämpää on taata myös työntekijöiden turvallisuus ja hyvinvointi.

Huldin asiantuntijat auttavat varmistamaan, että pakkaukset ovat turvallisia sekä ympäristölle, ihmisille, että tuotteille läpi niiden elinkaaren – pakatessa, kuljetuksessa ja purettaessa. Ympäristövaikutuksia pyritään minimoimaan rahtioptimoinnin lisäksi myös korvaamalla muoveja puupohjaisilla materiaaleilla ja optimoimalla pakkausmateriaalin määrät mahdollisimman pieniksi.

Optimoidut pakkauskoot ja rahtisuunnittelu edistävät siten paitsi kestävää kehitystä, myös vähentävät logistiikan kustannuksia merkittävästi.

“Pakkausten pitää olla turvallisia kaikissa toimitusputken vaiheissa – se on meidän ykkösprioriteettimme. Turvallisuusaspektin huomiointi ja ammattitaito korostuu, kun isojen ja painavien komponenttien pakkausmateriaalin käyttöä halutaan minimoida tai korvata vaikkapa puuta pahvisilla ratkaisuilla, ja silti pitää kiinni esimerkiksi logistisesta tehokkuudesta pinoamalla pakkauksia.” – Timo Rinne, Manager, Packaging Solutions, KONE.