Huhtikuussa 2024 EU:ssa päästiin esisopimukseen pakkauksia ja pakkausjätettä koskevasta asetuksesta (Packaging and Packaging Waste Regulation, PPWR), mikä on merkittävä virstanpylväs matkalla kohti kestävämpiä pakkauskäytäntöjä.
Lopullinen äänestys asetuksesta on tarkoitus järjestää syys- tai lokakuussa 2024, minkä jälkeen asetus pannaan täytäntöön. Näiden tulevien muutosten myötä pakkausteollisuudella on mielenkiintoiset ajat edessään.
Vaikka kuluttaja- ja elintarvikepakkausten näkökulmasta on kirjoitettu paljon, katsauksia teollisiin pakkauksiin on ollut vaikeampi löytää. Tulevassa asetuksessa keskitytään volyymipakkauksiin, jotka löytyvät suurelta osin kuluttaja- ja elintarvikepuolelta. Samat säädökset tulevat koskemaan myös teollisuuspuolta. Vaikka asetusta ei ole vielä pantu käytäntöön ja monia käytännön asioita määritellään tulevina vuosina, valmistautuminen ja kestävyyteen panostaminen on järkevää aloittaa jo nyt.
Tähän yleiskatsaukseen olen koonnut mielestäni viisi tärkeintä kohtaa – ja monet yksityiskohdat ja poikkeukset on jätetty pois. Huomaa, että tämän blogin on koonnut yksittäinen pakkausasiantuntija, joten jos olet eri mieltä tulkinnastani, ilmoita siitä meille, niin tutkimme asiaa.
Vanhalla vuoden 1994 pakkausjätedirektiivillä ei ole saatu tehokkaasti kuriin EU:ssa syntyvän pakkausjätteen määrää. Jätemäärien kasvaessa myös ympäristökuormitus kasvaa. Vaihtelevat kansalliset lainsäädännöt ovat myös häirinneet pakkausinnovaatioiden maantieteellistä laajenemista, huonontaen kannattavuutta ja täten estäen kestävien teknologioiden kehitystä.
Uusi asetus edellyttää yhdenmukaista noudattamista kaikkialla EU:ssa, jättäen jonkin verran tilaa myös maakohtaisille toimille. Sen perimmäisenä tavoitteena on kääntää pakkausjätteen määrän kasvutrendi ja tukea kiertotaloutta. Pakkausjätteen kokonaisvähennystavoitteet vuoden 2018 tasoon verrattuna ovat 5 % vuoteen 2030 mennessä, 10 % vuoteen 2035 mennessä ja 15 % vuoteen 2040 mennessä.
Vuodesta 2030 alkaen kaikkien uusien pakkausten EU:n rajojen sisällä on oltava kierrätettäviä. Pakkausmateriaali on minimoitava, ja uudelleenkäytettäviä pakkauksia on käytettävä aina, kun se on mahdollista. Tavoiteprosentit jaetaan eri pakkausryhmille niiden potentiaalin perusteella.
Muovipakkauksia säännellään tiukimmin kaikilta osin, sillä kierrätysteknologia on edelleen kehittymässä ja kierrätettyä materiaalia on markkinoilla tarjolla vielä vähän. Monet tarkennukset, standardit ja lisäarvioinnit on asetettu tuleville vuosille, joten asetuksen täysi vaikutus jää vielä nähtäväksi.
EU on aiemmin asettanut yleiset kierrätystavoitteet jätemateriaaleille. Suomen kierrätystottumuksista huolimatta olemme todennäköisesti jäämässä jälkeen vuodelle 2025 asetetuista muovitavoitteista. Tämä korostaa sitä, miksi muovi on ainoa materiaali, jonka tavoitteet on asetettu pakollisiksi. Muiden materiaalien kierrätysasteita seurataan ja tavoitteita voidaan tarkentaa myöhemmin.
Vuodesta 2030 alkaen kaikki pakkaukset jaetaan kierrätettävyysluokkiin niiden kierrätettävyyden mukaan. Pakkauksia, joiden kierrätettävyys on alle 70 prosenttia, ei pidetä kierrätyskelpoisina, eikä niitä voida käyttää EU:ssa. Vuodesta 2035 alkaen kierrätettävyyttä arvioidaan uusilla ”laajamittainen kierrätys” -kriteereillä, ja vuoteen 2038 mennessä kaikkien pakkausten kierrätettävyyden on oltava vähintään B-luokkaa (80 % tai korkeampi).
Kriteerit ja luokat määritellään tulevina vuosina, joten nähtäväksi jää, miten eniten käyttämämme materiaalit pärjäävät. Innovatiivisille pakkauksille voidaan antaa 5 vuoden lykkäys kierrätettävyysvaatimuksesta, jos selkeä ekologinen hyöty voidaan osoittaa ja voidaan nähdä, että kierrätystekniikka on käytettävissä ajanjakson lopussa.
Muovin osalta asetuksessa edellytetään kierrätetyn materiaalin (kuluttajien tuottamasta muovijätteestä) käyttöä kaikissa pakkauksissa. ”Muut muovipakkaukset”- kategorian osalta tavoitteet ovat 35 prosenttia vuoteen 2030 mennessä ja 65 prosenttia vuoteen 2040 mennessä.
Nämä tasot mitataan valmistajakohtaisesti vuosittain, mikä mahdollistaa vaihtelevat tasot tuotevalikoimassa. Tämä kohta voi olla suhteellisen helppo saavuttaa, jos kierrätysmateriaalia on riittävästi saatavilla ja hyväksytään, että kierrätysmateriaalia sisältävät tuotteet voivat olla visuaalisesti totutusta eroavia, mutta silti toimia hyvin.
Asetuksen keskeisenä tavoitteena on luoda uudelleenkäyttöjärjestelmiä pakkauksille, kun se vain on järkevää, vaikuttaen suoraan jätteen syntymiseen. Tästä kohdasta keskustellaan usein PPWR:n ja sen tuomien muutosten yhteydessä. Kuljetuspakkausten yleinen uudelleenkäyttötavoite on 40 % vuoteen 2030 mennessä ja 70 % vuoteen 2040 mennessä.
Asetus edellyttää, että EU:ssa sijaitsevien saman yrityksen eri toimipaikkojen välillä käytettävien kuljetuspakkausten, tai tavaroiden toimittamiseen toiselle talouden toimijalle maan sisällä käytettävien pakkausten, on oltava uudelleenkäytettäviä. Poikkeuksia ovat pahvilaatikot, vaarallisten aineiden pakkaukset ja suurten koneiden ja laitteiden tuotekohtaisesti suunnitellut pakkaukset.
Maa voidaan vapauttaa uudelleenkäyttötavoitteista, jos se saavuttaa tietyt kierrätystavoitteet, mutta Suomi ei ole todennäköisesti tämän hetken tietojen perusteella niitä saavuttamassa. Meidän ei tietenkään tarvitse aloittaa nollasta, sillä esimerkiksi uudelleenkäytettäviä EPAL-standardilavoja käytetään jo jokaisessa varastossa.
Teollisuuspakkausten suunnittelun näkökulmasta mielenkiintoisin kohta asetuksessa on minimointi. Jokaisen pakkauksen tilavuuden ja painon on oltava mahdollisimman pieni, mutta sen tulee olla suojaava ja kierrätettävä. Ryhmä- ja kuljetuspakkauksissa tyhjän tilan suhde on rajoitettu 50 prosenttiin. Pakkaukset, joissa on käytetty kaksinkertaisia seiniä, kaksoispohjia tai muita ominaisuuksia, joiden tarkoituksena on saada pakkaus näyttämään suuremmalta, ovat kiellettyjä.
Pakkauksista on luotava asiakirja, jossa arvioidaan mahdollisia minimointitoimia arviointikriteereihin pohjautuen. Tuotteen valmistuksessa käytetyn materiaalin, kuten syntyvän jätteen, minimointi on erittäin tärkeä osa suunnittelua jo nyt, koska sillä on suora vaikutus myös kustannuksiin. On mielenkiintoista nähdä, millaisia suuntaviivoja itse minimoinnille annetaan ja miten kierrätettävyysluokat vaikuttavat tulevaisuudessa siihen, mitä materiaaleja pakkauksiin toivotaan.
Pakkauksille luodaan uudet merkinnät, joissa on selkeät kuvalliset symbolit jätevirtojen tunnistamiseksi. Samoja symboleja tullaan käyttämään myös jäteastioissa. Lisäksi kierrätetylle sisällölle ja biopohjaiselle muovisisällölle tullaan luomaan yhdenmukaistetut symbolit, mutta niiden käyttö ei tule olemaan pakollista. Näitä uusia merkintäsääntöjä ei sovelleta kuljetus- tai uudelleenkäytettäviin pakkauksiin.
Jokaisella toimijalla toimitusketjussa on oma roolinsa uuden asetuksen noudattamisen varmistamiseksi. Suurin osa dokumentointi- ja arviointitaakasta lankeaa ”valmistajalle”, mutta kenen päähän hattu asettuu, riippuu siitä, miten pakkausyksikkö rakentuu. Tätäkään asetusta ei voi kiertää hankkimalla pakkauksia EU:n ulkopuolelta, sillä kaikkien EU:n rajat ylittävien pakkausten on noudatettava samoja sääntöjä ja maahantuoja on vastuussa vaatimustenmukaisuuden takaamisesta.
Viime kädessä on meidän, pakkausalan ammattilaisten ja kuluttajien, tehtävämme varmistaa asetuksen tavoitteiden toteutuminen jokapäiväisissä ratkaisuissamme. Muuten tulevaisuudessamme saattaa häämöttää vielä tiukempia rajoituksia.
Tuntuuko, että näiden tavoitteiden saavuttaminen vaatii lisätyötä, tai haluaisitko käydä perusteellisempaa keskustelua siitä, miten nämä muutokset vaikuttavat teidän yritykseenne? Ota yhteyttä Huld-myyntiedustajaasi tai Jenni Tähtiseen, niin autamme sinua valmistautumaan tuleviin muutoksiin.
Jenni Tähtinen
+358 50 569 7660